KANTTI ON IKÄIHMISTEN HYVINVOINTIKESKUS
Useimmat ikäihmiset haluavat asua omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Omassa kodissa voi tuntea olonsa turvalliseksi ja itsenäiseksi. Tuttu ympäristö ja arkirutiinit ylläpitävät hallinnan tunnetta omassa elämässä silloinkin, kun elämäntilanne muuttuu esimerkiksi sairauden vuoksi. Ikääntyessä ja toimintakyvyn heikentyessä yhä suurempi osa ajasta kuluu päivittäisiin perustoimintoihin, kotiaskareisiin ja lepäämiseen. Sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen voi olla vaikeaa liikkumiskyvyn heikentyessä. Selviytyäkseen kotona ikäihminen voi tarvita läheisten tukea ja erilaisia palveluja.
Kantti ry tukee kotona asumista
Kantti ry:n kehittämishankkeiden avulla pyrimme tukemaan alueen ikäihmisten kotona selviytymistä, ehkäisemään syrjäytymistä, vaikuttamaan ikäihmisten kokeman arjen mielekkyyteen ja lisäämään osallistumismahdollisuuksia omassa elinympäristössä. Kantista kehitetään ikäihmisten hyvinvointikeskus, jossa ikäihmiset voivat osallistua monipuoliseen toimintakykyä tukevaan toimintaan sekä saada neuvoja ja ohjausta. Hyvinvointikeskuksesta saamansa tuen ja palvelun myötä ikäihmisen turvallisuuden tunne lisääntyy, mieli virkistyy ja omat voimavarat tulevat esille. Se edesauttaa kotona selviytymistä. Olemme erikoistuneet ikäihmisten psykososiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen.
Palvelut lähelle ikäihmistä
Annamme ohjausta puhelimessa, mutta tulemme myös kotiin keskustelemaan mahdollisuuksista tukea kotona selviytymistä. Kerromme Kantin tarjoamista palveluista, mutta ohjaamme myös muiden palvelujen pariin. Kantin kahvilan aulassa on infopiste, jossa on esillä esitteitä ja oppaita erilaisista ikäihmisille suunnatuista palveluista sekä tiedotteita Kantin omasta toiminnasta. Meiltä voi saada lisätietoja ja ohjausta itselle sopivien palvelujen hakemisessa. Luentoja järjestetään kerran kuussa ja teemat liittyvät ikäihmisten kotona selviytymiseen.
Hyvinvointikeskus on ennalta ehkäisevän toiminnan keskus
Kantissa on tarjolla monipuolista ryhmätoimintaa fyysisesti ja psyykkisesti kuntouttavista ryhmistä vertaisryhmiin ja yhteisölliseen toimintaan. Tutkimusten mukaan ikäihmiset, jotka ovat aktiivisia ja osallistuvat erilaiseen harrastustoimintaan, ovat tyytyväisempiä elämäänsä ja pysyvät toimintakykyisinä pitempään. Osa ikäihmisistä hakeutuu oma-aloitteisesti mukaan erilaiseen kodin ulkopuoliseen toimintaan - osa tarvitsee siihen tukea ja kannustusta. Kun erilaiset palvelut tulevat ikäihmiselle tutuiksi jo silloin kun hänen toimintakykynsä on vielä hyvä, hallinnan tunteen säilymistä on helpompi tukea myös toimintakyvyn heikentyessä. Ennalta ehkäisemällä ja puuttumalla alkaviin vaikeuksiin kotona selviytymisessä jo varhaisessa vaiheessa, voidaan edistää ikäihmisen elämänhallintaa ja turvallisuuden tunnetta sekä toimintakyvyn säilymistä pitempään. Ennalta ehkäisevä toiminta lähtee ikäihmisen tarpeista.
Tervetuloa tutustumaan Kantin hyvinvointikeskuksen palveluihin, keräämään voimia arjessa selviytymiseen ja rakentamaan itselle hyvää vanhuutta.
Lisätiedot: projektipäällikkö Helena Kurki: 050-3710 555
Yhteystiedot |
Tule mukaan Kantin vapaaehtoistoimintaan.
Lisätietoja vapaaehtoistoiminnasta » |